Rovaniemen rantareitti yhtä mutkaa suorempi

Korkein hallinto-oikeus on Espoon rantaraittia koskevassa päätöksessään linjannut myös Rovaniemelle toteutettavan rantareitin mahdollisuuksia. Päätös on Rovaniemen kannalta merkittävä. Yli kolmenkymmenen rovaniemeläisvaltuutetun aloite on siten saanut tukevaa kaavassa olevaa puisto/viheraluetta alleen.

Espoossa yhtenäistä raittia on suunniteltu ja toteutettu vaiheittain jo parinkymmenen vuoden ajan asemakaavan mukaisille puistoalueille, joita kaupunki on hankkinut omistukseensa. Muille maille on rakennettu vain maanomistajan luvalla. Kaupunki on kaavoittanut alueita rantapuistoiksi, pienvenesatamiksi sekä uimaranta-alueiksi. Tavoitteena on yhtenäinen noin 40 km mittainen (Oulussa 4,3 km) ulkoilijoita palveleva virkistysreitti.Espoon KH päätti, että raitti Iirislahdessa rakennetaan asemakaavan mukaisesti puistoalueelle talojen ja rannan väliin. Samalla päätettiin rakentaa silta yksityisen satama-altaan ja meren yhdistävän kanavan yli. Tähän päätökseen asunto-osakeyhtiö vaati oikaisua. Se esitti, että siltaa ei rakenneta, että raitti kiertää talot edelleen sisämaan puolelta. KHO ei hyväksynyt valitusta ja asettui kaupungin kannalle.Rovaniemikin on kaavoituksella varannut keskustan tuntuman ranta-alueet kaikkien kaupunkilaisten yhteiseen käyttöön. Kaikki ranta-alueet on kaavassa puisto/viheralueina. Vain Korvanniemen alueella on kaavassa tästä pieni poikkeus. Rantareitti pysyisi puistoalueella, eikä menisi kenenkään tontilla. Toteutuessaan se lisäisi kaupunkilaisten viihtyisyyttä, ja Rovaniemen matkailullista vetovoimaa.

Rovaniemen rantareittiä ei tarvitse ryhtyä toteuttamaan tyhjästä, vaan rakenteita on jo olemassa. Jääkö kapasiteetin teho ja vaikuttavuus vajaateholle, jos näitä rakenteita ei hyödynnetä täysimääräisesti, toteuttamalla rantareitti valmiiksi? Nostamalla pelkästään rakentamis- ja kunnossapitokulut tarkasteluun, ajaudutaan varmasti virhepäätelmiin. Hyötyihin nähden satsaus on mielestäni paikallaan. Rovakatua ja Koskikatuakaan ei uudistettu pelkästään kustannuksiin tuijottamalla. Toteutuksessa puntariin menivät monet asiakokonaisuudet.

Näitä rantareittejä tai – raitteja mietitään, toteutetaan ja on jo toteutettu useassa kaupungissa. Lähempääkin löytyy esimerkkejä, kuin ottamani Espoo. Ne eivät ole vain meno- ja kulueriä, vaan niillä on tärkeä merkitys kullekin kaupungille ja sen asukkaille. Tuskin niitä eri kaupungeissa ”turhakkeiksi” on suunniteltu.

Julkaistu: Kansan Tahto 24.2.2009

Uusi Rovaniemi 25.2.2009