Arkisto: Ounasvaara

Kansallinen kaupunkipuistokummajainen Rovaniemelle

Keskiviikkona 15. lokakuuta 2008

Uteliaisuus palkitaan. Osallistuin tänään pääkirjastolla kaupunkipuistoa käsittelevään esittelytilaisuuteen. Ympäristöministeriön virkamies esitteli mielenkiintoisella ja kiihkottomalla tavalla kaupunkipuistokriteerejä, ja toteutettujen kaupunkipuistojen merkitystä eri kaupungeille. Niistä mielenkiintoisimpia itselleni olivat Hämeenlinnan ja Hangon esimerkit. En pane hanttiin, jos Rovaniemeltä lähdettäisiin tutustumaan niihin.

Kameraa ei nyt ollut mukana, mutta väkeä oli kiitettävästi. Asia kiinnosti kaupunkilaisia. Myös minua. Olin siellä “opintomatkalla”, mistä kaupunkipuistohankkeessa myös Rovaniemelle on kyse? Pelkkä Ounasvaara ei ole kaupunkipuisto, vaikka se tärkeä osa sitä onkin. Muillekkin uteliaille laitan tähän linkin, josta selviää kaupunkipuistohankkeiden tarkoitus ja kriteeristö

http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=126234#a1

käykääpä tutustumassa.

Oma mielikuvani Rovaniemelle sijoittuvasta kaupunkipuistosta lähti liikkeelle pääkirkon freskosta (tulikohan oikein). Siinä voisi olla lähtökohta, laajennettuna kaupungintalon, kirjaston ja teatterin muodostamalla kokonaisuudella - kirkon, hautausmaan ja kirkkolammen kokonaisuudella - molemmat sillat (Jätkänkynttilä ja Rautatiesilta), Kemijoen ja Ounasjoen molemminpuoliset rannat, mukaanlukien Lainassaari - ja jatkuen edelleen pitkälle Ounasvaaralle.

Ministeriön virkamies kuvasi kaupunkipuistokokonaisuuden yhtenäiseksi helmeksi, jossa lanka yhdistää eri helmet toisiinsa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, kukin helmi on omalla tavallaan kokonaisuuden osa ja tuleville sukupolville säilyttämisen arvoinen. Itse lähdin siitä, että Rovaniemellä olisi luontevampaa ajatella niin, että eri “helmet” yhdistyisivätkin toisiinsa pitkospuiden tapaan.

Asia etenee kahta tietä: aloitteiden käsittelyllä kaupungin organisatiossa ja selvityksen tekemisellä siitä, mitä kaupunkipuisto Rovaniemelle voisi merkitä? Ja toisaalta avoimen kansalaiskeskustelun viriämisenä kaupunkilaisten keskuudessa. Avoin kansalaisliike Rovaniemen joukkoliikenteestä voisi toimia esimerkkinä siitä, millä tavoin kaupunkipuistohanketta Rovaniemelle voisi edistää ja kehitellä.

Otsikkokummajainen kiihottakoon avoimeen kansalaiskeskusteluun, jonka tavoitteena on etsiä yhdistävää näkemystä Rovaniemelle esitetystä kaupunkipuistosta.

OUNASVAARASTA SILMÄT SOKEIKSI

Keskiviikkona 5. maaliskuuta 2008

 

Ounasvaaran lisärakentamisesta on Rovaniemen seudulla keskusteltu kesän ja syksyn aikana varsin vilkkaasti – puolesta ja vastaan. Perusteluissa on käytetty sekä asia- että tunnepuolen argumentteja. Keskustelussa ovat  sekoittuneet itse asian ydin ja asian käsittelyprosessi kaupungin organisaatiossa keskenään. Onpa osa  langennut jopa alatyyliseen asiattomuuteenkin. Olennaisinta kuitenkin on, että vastakkain ovat luontoon liittyvät arvot ja toisaalta matkailuun liittyvät arvot työllisyys-  ja muine talousvaikutuksineen.

 

Lapin matkailukeskuksissa – Levillä, Ylläksellä ja Saariselällä – on käynnistymässä mittavia matkailuun liittyviä hankkeita, jotka esim. Kittilässä yhdessä kaivoshankkeen kanssa ovat johtamassa jopa orastavaan työvoimapulaan. Saariselän uudesta kaavasta matkailun toimijoiden ja kuntapäättäjien keskuudessa vallitsee varsin suuri yksimielisyys, vastustajiakin tosin on. Ylläs taas tähtää laskettelukeskusten ykköseksi vuoteen 2020 mennessä uusine gondolihisseineen, ravintoloineen ja laskettelurinteineen. Rovaniemen hankkeeseen nähden ne kuitenkin ovat edenneet suhteellisen kivuttomasti. Mittaluokaltaan ja vaikutuksiltaanhan ne ovat kuitenkin aivan eri suuruusluokassa kuin Ounasvaaralle kaavailtu rajallinen mökkimajoitusalue.

 

Levi, Ylläs ja Saariselkä ovat tyypillisiä tunturiin sijoittuvia laskettelukeskuksia, jotka sijaintinsa puolesta ovat suhteellisen kaukana itse paikallisista kuntakeskuksista. Rovaniemi taas on matkailullisesti tyypillinen kaupunkikohde. Ounasvaara Rovaniemen välittömässä kyljessä puolestaan on olennaisena osana itse kaupunkikuvaa ja sen identiteettiä. Ehkä tämä osaltaan selittää hankkeiden erilaista vastaanottoa päättäjien ja asukkaiden keskuudessa.

 

Kuitenkin samaan aikaan itse kaupungin sydämeen on syntymässä valtaisa rovaniemeläisten tarpeet ylittävä ravintola- ja hotellikeskittymä. Tarvitsevatko keskustaan palvelujen lähistölle muuttavat vanhukset  ja muut asukkaat tosiaan yli 7000 ravintolajakkaraa käyttöönsä juuri ydinkeskustaan. Eikö tällainen keskitys itse kaupungin sydämeen muuta kaupunkikuvaa perusteellisesti ja peruuttamattomasti? Tarvittaisiin kokonaisnäkemystä matkailuun liittyvien nykyhankkeiden alueellisista vaikutuksista kokonaisuudessaan luonnolle, kaupunkikuvalle, taloudelle, työllisyydelle, ja jopa ihmisten arkielämälle, ei pelkästään kohdennetulle alueelle – Ounasvaaralle.

 

Ounasvaara II suunnitelma, strategisena suunnitelmana, luo mahdollisuuksia matkailun kehittymiselle suotuisissa merkeissä, jolloin Ounasvaaralle suunnitellut hankkeet toteutuvat toivotunlaisina. Edistävätkö hankkeet strategiassa asetettujen tavoitteiden saavuttamista, vai ovat niiden kanssa ristiriidassa – se olkoon pohjana myös päätettäessä yksittäisten hankkeiden kohtaloa. Rovaniemen seudulle matkailulla on suuri välitön- ja välillinen merkitys, niin taloudellisessa, työllisyys-,  kuin muussakin mielessä. Samoin matkailun piirissä toimijoiden tulee voida luottaa siihen, että matkailun alueellisiin kehityshankkeisiin suhtaudutaan avoimesti ja asiallisesti. Nyt viesti näyttäisi olevan päinvastainen.

 

Jaakko Portti

kaupunginhall. varajäsen (Vas.)

040 – 5100383

jaakko_portti@hotmail.com

 

Julkaistu Ounasvaara “mökkikylähankkeen” alkuvaiheessa.