Jaakko Portti

Makkaraa, mansikoita ja saunan löylyt! 89-vuotiaan sotaveteraanin päivä uudessa kodissaan. Lähes vuosi siihen meni. Viranomaiset jaksoivat vetkutella ja vältellä. Vanhus jaksoi odottaa ja toivoa. Ystävät jaksoivat tukea ja vaikuttaa.

“Sisukkaat juttukaverit” kertasivat menneitä Suomikodin pihamaalla. Hyvillä mielin ja vailla katkeruutta. Muutos ensimmäiseen tapauksesta näkemääni videoon on valtaisa. Kylmän rauhallisesti vanhus kertoi hyvästä olostaan, kun sieltä “vankilasta pääsi pois”. Veikko pääsi vihdoin Ruotsissa suomenkieliseen hoitokotiin. Ei haittaa, vaikka se hieman enemmän maksaakin kokoomusjohtoiselle Vaxholmin kunnalle. Ihmisyys on toteutunut.

Toinen vanhus - Irina Antonova – oli lehtikuvien perusteella silminnähden piristynyt päästyään uuteen kotiinsa VIlla Inkeriin Venäjälle. Omaiset halusivat hänen jäävän ensin Suomeen, ja pelastivat hänet sitten Suomesta. Pitkittyneestä epävarmuudesta. Jatkuvasta varpaillaan olosta. Virkavallan uhasta.

Kolmas vanhuksemme – egyptiläinen mummo – on saanut Suomessa lisäaikaa siihen asti, kunnes lainsäädännössä niin sanottu “mummopykälä” on viilattu sellaiseen muotoon, jossa inhimillisyys saisi sijaa lain kirjailussa.

Liikkasen Antti varmaan kertoo kenen sanonta on “Mikä ei ole oikeus ja kohtuus – ei voi olla lakikaan!”

Rovaniemen kaupunkia komistaa kahden joen yhtymäkohta. Kemijoki ja Ounasjoki kohtaavat toisensa keskeisellä paikalla kaupunkia. Ounasvaara seuraa tuota luonnonilmiötä noin 220 metrin korkeudella merenpinnasta. Minä tein virran viemänä ja yllytettynä “Turhaa työtä?” Kemijoen saaressa, jonka nimen alkuosa alkaa KOTI- sanalla.

Joella olivat viettäneet aikaansa myös Leh Meh, Hafsa, Manzar, Adelisa, Musa ja Hawa yhdessä ohjaajiensa kanssa. Mitä he hakivat? Miksi hakivat? Ennen kaikkea - Mitä löysivät? Osana Lastenkulttuurikeskusten Taikalamppu verkostoa nuoret (12 – 14v.) olivat toteuttaneet JOKI- valokuvanäyttelyn.

Aika rientää, joki virtaa, sade ropisee ja elämä vie. Kertaakaan samaan virtaan, sateeseen tai hetkeen ei voi palata uudelleen. Ainoan mahdollisuuden tarjoavat muistot ja mielikuvitus. Todellisuus on tässä suhteessa toisenlainen ja armoton. Kohtalo on heittänyt näyttelyn toteuttajat Ounasrinteelle. Täällä on heidän uusi asuinympäristönsä, jossa tulevaisuus täytyisi kohdata avoimin mielin. Asuinympäristö luo puitteet, mahdollisuudet ja rajat, joissa voi toimia itse oman tulevaisuutensa tekijänä. Tarjottimella niitä ei kenellekään eteen tuoda, vaan ne olisi itse löydettävä ja hyödynnettävä.

Tätä luonto- ja asuinympäristöä nuoremme olivat tutkailemassa ja kuvaamassa. Kutsuttakoon sitä sitten vaikka kotouttamiseksi. Parempi termi kyllä olisi kotiutuminen. Kotouttamisessa painottuu liiaksi se, että joku muu tekee jotain jonkun puolesta. Kotiutumisessa paino on omilla tekemisillä ja vastuulla.

JOKI- valokuvanäyttely on Ounasrinteen kirjastossa nähtävillä 31.8.2010 saakka. Asukasyhdistyksen puheenjohtajan roolissa kävin avaamassa tuon näyttelyn.

Rovaniemen valtuusto istui eilen asioinaan – Elinkeinojen kehittämisohjelma, työllisyysohjelma 2010 –2011, osavuosikatsaus, kaavoitusohjelma ja Sinetän liikunta- ja monitoimihallin rahoitus.

Heinäkuussa 2009 julkaisimme Leena Jääskeläisen (kok) kanssa yhteisen kirjoituksen otsikolla “Gardinin outo kannanotto”. Siinä peräsimme yhdessä sitä, että kaupungissa “Olisi tärkeä saada eri toimijoiden kesken jonkinlainen yhteinen käsitys Rovaniemen elinkeinoelämän tilanteesta ja kehittämistarpeista.” Kirjoituksen päätimme toteamukseen, että “Elinkeinopolitiikassa, jos missä, täytyy näkyä valtuuston tahtotila.”

Elinkeinojen kehittämisohjelmassa tuo yhteinen käsitys elinkeinoelämän tilanteesta ja kehittämistarpeista näkyi visiossa, tavoitteissa ja konkreettisissa toimenpiteissä vastuutahoineen. Nyt siihen perättiin valtuuston selkeää tahtotilaa ja sitoutumista. Itseäni ihmetytti se, että osalle olisi riittänyt pelkkä “merkitään tiedoksi” ilmaisu, eikä selkeä päätös ohjelman hyväksymisestä. Kun yhteiseen tanssiin haetaan ja tositarkoituksella pyydetään, siihen ei vastaukseksi riitä “Merkitsen tiedoksi!” Selkeä “kyllä tai ei” – vastaus antaa partnerille selvän selkänojan.

Toinen ihmetyksen aihe itselleni oli se, että osa peräsi ohjelman hintalappua, eli kustannusta ja menoerää. Kyse on nähdäkseni kuitenkin ennemminkin panostuksesta ja sijoituksesta, jolla Rovaniemen elinkeinot kehittyvät kaupungin ja elinkeinojen yhteistoiminnan tuloksena. Oikeampi lähestymistapa olisi ollut kysyä “Mitä sillä saadaan?” kuin “Mikä on hintalappu?”

Kolmas outo kannanotto tuli vihreiden suunnalta. Ohjelmaan haluttiin lisäys “Salla – Kelloselkä radan” edistämisestä. Vihreät näkivät siinä kytkennän Soklin kaivokseen. Aika outoa! Tuon logiikan mukaan varmaan Kemijärven radan sähköistäminenkin edistäisi Soklin kaivoksen avaamista, ja on siten vastustettava hanke.

Sinetän liikunta- ja monitoimihallin rahoituksesta päätettäessä kokoomuksen valtuustoryhmän valtasi täydellinen sekoomus. Olen ymmärtänyt asian niin, että kokoomuksessa kannatetaan synergiaetujen hyödyntämistä aina, kun se on kokonaisedun kannalta järkevää. Varavaltuutetun puheenvuoron perusteella näin ei näyttäisikään olevan.

Valtuutettujen puheenvuoroista sain sen käsityksen, että muualla kaupungissa liikunta – ja nuorten kokoontumistilat olisivat kunnossa. Näinhän asia ei ole! Ounasrinteen nuoret sulkivat 1.6. 2010 Ounarin nuorisotilojen ovet. Se on lähiön nuorille totinen paikka, jos korvaavia tiloja ei järjesty!

“Valta parhaimmillaan on vastuuntuntoa ja vääryyteen puutumista EI sen suojelemista.”
Pertti

“Koko homma meni päälaelleen. Yritimme pelastaa Irinan Venäjän oloista ja yksinäisyydestä Suomeen, mutta nyt yritämme pelastaa hänet Suomesta pois. Olen todella surullinen.”

Olemmeko byrokratisoineet hyvinvointipalvelumme ja hyvinvoin-timme?

Vanhemmat ovat sopineet erotilanteessa lapsen asumisjärjeste-lyistä. Sopimuksella on vahvistettu, että lapsi asuu puolet kuukaudesta toisen vanhemman luona. Elatusapua kumpikaan ei siten maksa, vaan se on jaettu. Asumisjärjestely on lapsen edun kannalta pysyvä, eikä tilanteen mukaan vaihtuva.

Rovaniemi on tähän asti ottanut vanhempien asumisjärjestelyn huomioon, ja kunnioittanut sitä. Toisen vanhemman toimeentulotukipäätöksissä lapsi on tähän asti otettu  huomioon puolikkaalla normilla. Tällainen tulkinta kunnioittaa vanhempien välistä sopimusta. Se on lapsenkin edun kannalta oikeudenmukaista. Se luo pysyvyyttä lapsen asumiseen.

Toukokuun alusta Rovaniemi on muuttanut tulkintaansa. Lapsi onkin vain vierailulla 15 päivää kuukaudessa toisen vanhemman luona. Läsnäolopäivistä korvataan vain pieni ruokaraha 32.54 €uroa kuukaudessa. Toimeentulotukea saavan vanhemman menetys kuukaudessa on 100 €uroa.

Tulkintamuutoksellaan Rovaniemi on käytännössä nollannut vanhempien välisen sopimuksen lapsen asumisesta ja elatuksesta. Tulkinta onkin muuttanut sopimuksen asumisesta kahdessa kodissa “vierailuksi” toisen vanhemman luona.

Lapsi suorittaakin päivittäiset toimensa, ja kulkee kouluunsa siten puolet kuukaudesta kotoaan, ja toisen puolikkaan “vierailupaikastaan”, joka myös käytännössä on hänen kotinsa.

Rovaniemen outo tulkinta - jälleen kerran!

Lueskelin tuossa erään eduskuntavaaliehdokkaan kahdeksan kohdan ohjelmaa. Hän, kun on ehdokkaana, niin tällainen kai pitää jo olla tyrkyllä. Minulla ei ole, vaikka olen ehdokkaana. Olenko siis myöhässä, ajastani jäljessä?

Mitä sen ehdokkaan olisi esille nostettava? – Asioita, kysymyksiä, ongelmia, puutteita, vääryyksiä jne. Täyttääkö ehdokkaan vaaliohjelma silloin laatukriteerit, kun se listaa kaikki “egyptin vitsaukset” korjattaviksi epäkohdiksi. Kysyminen “Mitä? Miksi? Milloin? ja Miten?” on äänestäjän rooli ja oikeus. Ehdokkaan rooli, oikeus ja velvollisuus on vastata niihin:

1. Mitä pitäisi tehdä?
2. Miksi pitäisi tehdä?
3. Milloin pitäisi tehdä?
4. Miten pitäisi tehdä?

Äänestäjällä on oikeus vaatia - “Nuorisotyöttömyyden torjumiseksi on tehtävä kaikki voitava?” Tai - “Köyhyyden poistamiseksi on tehtävä kaikki voitava!” Nämä ovat kysymyksiä ja vaatimuksia. Eivät ohjelman sisältöä. Ehdokkaan rooli olisi antaa niihin vastauksia. Ei kai ole järkevää, että ehdokas menee/pääsee eduskuntaan esittämään samoja kysymyksiä uudelleen, joita hänelle itselleen on esitetty! Kansanedustajan rooli on antaa vastauksia, aloitteita ja ratkaisumalleja, eikä toistaa kysymyksiä, joita äänestäjä hänelle esittää. Nekö muka ovat vaaliohjelma?

Keneltä sitten kysyn vaaliohjelman sisällöstä? Puolueelta? Mainostoimistolta? Vai peräti itseltäni ja kannattajilta? Puolue vastaa – listaa nämä, ne ovat myös puolue- ja muissa tavoiteohjelmissa. Mainostoimisto vastaa, listaa nämä – ne ovat nyt kuumaa kamaa äänestäjien keskuudessa. Näillä syntyy tulosta. Kysy itseltäsi! Mitä? Miksi? Milloin? ja Miten? Oletko sanojesi takana? Mikä on visiosi? Toimitko niin kuin puhut? Oletko uskottava?

Omalta osaltani olen päätynyt kysymään vaaliteemoista kannattajilta. Haen ennemmin tukea “alhaalta”, kuin hyväksyntää “ylhäältä”, ja “markkinointineuvoja” mainostoimistoilta. Äänestäjä ja kannatus ratkaisee! 

SDP:n puoluesihteeriksi nousi Mikael “Rakkaus” Jungner. On kuulemma kuumaa tavaraa mediassa. Ilman muuta Twitter ja Facebook – ajan puoluesihteeri. Jutan oma valinta omaan tiimiinsä. Jungnerin valinta sopii hyvin SDP:n eduskuntavaalistrategiaan. Kantaako siitä eteenpäin – jää nähtäväksi? Kuinka hyvin puoluesihteeri tuntee kenttänsä - viitsiikö kiertää, kannustaa ja organisoida? Hoitaako hän sen puolen enterin painalluksella? SDP haki ja sai medianäkyvän puoluesihteerin.

Vasemmistoliitossa Sirpa Puhakka on saanut haastajakseen helsinkiläisen Reko Ravelan. Mitä sillä haetaan? Silmäily Rekon facebook- ryhmään kertoo keitä siellä on. Yllättäen ryhmän keskustelupalsta on tyhjä. Eli “miksi?” kysymys jää auki. Rekon työnhalkuilmoituksessa näitä keskusteluaiheita kyllä löytyy. Olisin odottanut, että siellä käytäisiin keskustelua, millaisen Vasemmistoliiton halutaan olevan?  Riittääkö ryhmälle pelkästään seinäkeskustelu ja pelkät otsikot? Twitteristä en Rekoa löydä – Sirpan kylläkin. Ennakoin puoluesihteerivaalista kuitenkin varsin tasaväkistä.

Kepun puoluesihteerikamppailun kuvio on myös valmis. Se voi alkaa tylsän puheenjohtajakamppailun jatkeeksi. Mediassa johtavat puheenjohtajaehdokkaat eivät hiisku sanaakaan. Miksi hiiskuisivatkaan? Korhonen on vahvoilla jatkokaudelleen selkäsaunan ja haukkujen saattelemana. En hämmästyisi sitäkään, että Väyrynen hakisi nostetta omalle puheenjohtajakampanjalleen kelpuuttamalla Kelmin aisaparikseen. Mystinen “kentän tuki” pelottaa ja tukkii suut!

Laatikaisen torjunnaksi tarkoittama taitamaton lausunto toimii päinvastoin Kelmin “pottulaariin”. Mystinen kenttä ei anna itseään komennella. Herrat haukutaan, myös omat, mutta siilipuolustus yhdistää aina kriisissä. Kepu on Vanhasen jäljiltä todellisessa kriisissä. Sitä kepun kenttäväki ei sulata, että heidän ikiomaa päätäntävaltaa halveerataan “populistisissa tunnelmissa” tehdyksi. Vaikka näin olisikin, niin sitä ei saa ulkopuolisille sanoa. Toinen heikko kohta Laanisella on se, että hän haluaisi siirtää puoluesihteerivalinnan pois puoluekokoukselta. Kepulaisittain sanottuna herrojen suoritettavaksi. Puoluesihteerillä on ilmeisesti liian vahva asema esiintyä myös mediassa.

Postin odottaminen hermostuttaa, jos tietää saavansa tärkeää postia. Nyt odotan muiden lailla puuttuvaa jäsenkirjaani. SKDL:n pitkäaikainen kansanedustaja (1972 – 1980) Anna-Liisa Hyvönen on jo omansa saanut “yllättäen, pyytämättä ja tilaamatta”. Keskustan puoluekokous lähestyy uhkaavasti – Missä on minun jäsenkirjani?

Vanhasen neuvosta en sitä kerjää. Pyydän vain, että saisin sen ajoissa – ennen matkaani “veret seisauttavaan” puoluekokoukseen. Ymmärrän kyllä hyvin sen, että siellä puoluetoimistossa lappaa mediaväkeä ihan liian kanssa. Ison Jarmon oma huone on valjastettu yhdistyspapereiden allekirjoitustilaksi.

Pakon sanelemana Korhonenkin on joutunut siirtymään etätyöhön. Työpiste on sijoitettu turvallisuussyistä pottukellariin. Sen tarkka paikka on työrauhan turvaamiseksi vain pienen piirin tiedossa. Huhujen mukaan se on jossain siellä ulkohuussista noin parisataa metriä koilliseen – jossain Pohjanmaalla.

Minulla tietysti puolueen uskollisena soturina on suora yhteys itse “Iso Mattiin”. Hän kuitenkin on parhaillaan jossain näyttelyn avajaisissa. Virkatehtävä! Ongelma vain on siinä, että Matin pitäisi saada pikaisesti yhteys “Anonyymien kotikiusattujen” yhdistykseen, joilla on kokemusta kuinka suututettu “Martta” saadaan illansuussa lepytettyä. Vihan ei saa kantaa yön yli.

Tulisi se posti jo!